11/30/2013

Lilli

Lillistä tuli ensimäinen äidille (ja hmm..iskälle) tekemäni joululahja tänä vuonna. Äidin toiveiden mukaan mekosta tuli vaaleanpunainen ja vähän chanel-tyyppinen mustine reunuksineen. Toivomuksena oli myös valkoiset sukkahousut ja pisteenä iin päälle hoksasin 40-luvun tyyliset remmikengät. Lahjansaaja on jo nähnyt aikaisemmin lahjansa, joten voin rauhallsin mielin esitellä sen täällä!
Nukkejen paketointi tuottaa vaan hankaluuksia. Monta kertaa olen kävellet kenkäkauppojen ohi ja ajatellut, että tuolla olisi liike täynnä sopivan kokoisia laatikoita nukeille, mutten ole vielä kehdannut käydä kysymässä irtoaisiko ylimääräisiä. Ehkä siinä vaiheessa, kun hukun näihin tyyppeihin..  






Huomenna se sitten alkaa, joulukuu ja kalenteriluukkujen avaus täällä blogissakin. Kovasti ole leikannut, liimannut ja piirtänyt (heittänyt roskiin ja uudelleen piirtänyt), joten toivottavasti kalenterista olisi iloa mahdollisimman monelle. Ja palautetta olisi aina kiva saada! Palaan taas takaisin tammikuussa ja voin nyt luvata että tiedossa on muutakin kuin nukkeja! Toivotan kaikille ikimuistoista joulua ja riehakasta uutta vuotta 2014!


11/25/2013

Fanni

Tältä vuodelta joulumyyjäiset ovat minun osaltani ohi. Harmi, sillä kivaa oli! Kiitos kaikille valloittaville asiakkaille mukanaolosta ja ihanasta palautteesta! Nyt on olo hieman haikea ja hakee taas paikkaansa ja uutta etappia, mitä odottaa.



Ennen myyjäisiä ehdin vielä muutaman nuken tehdä, joita en ole täällä esitellyt.
 Tässä Fanni, joka löysi myyjäisistä uuden kodin!





11/17/2013

Joulukortteja ja vähän muutakin

Perjantaina tuli iso "joulupaketti" matkahuollon pojilta, jota olin niin kovasti odottanut. Tässä ne nyt olisi: ensimmäinen oma virallinen joulupostikorttikokoelma. 
Aiheiden keksiminen olikin jos jonkinmoinen prosessi. Ensimmäiseksi yritin miettiä mitä kaikkea olin lähivuosina joulukorteissa nähnyt, jotta voisin poissulkea jo olemassa olevia aiheita. sitten tulikin mieleen, että haluan kuvissa jotain tapahtuvan ettei ne olisivat vain kuvia esim. joulupallosta tai muusta elottomasta. Siitä ajatuksesta ensimmäiseksi syntyi makeannälkäinen pikku-pöllö, joka yrittää aatonaattona äidiltä salaa herkultella, mutta miten siinä sitten kävikään... 


Värikkäiden pöllöjen jälkeen tuli säiköhdys siitä, ovatko ne tarpeeksi jouluisia, joten syntyi perinteisempi kuva punatulkuista, jotka jouluaattona ovat matkalla viettämään iltaa raikkaidensa luo. Lopuksi halusin tehdä ison nallukan, joka aukaisee aattona joululahjaansa. Jälkeenpäin huomasin, että kuvan voi tulkita myös niin, että nalle paketoi jollekin lahjaa. 


Joulukorttien lisäksi suunnittelin A3-kokoisen saippuakuplia puhaltelevan kissajulisteen keltaisella ja sinisellä tuolilla. Tilasin myös postikortteja keltaisella tuolilla, mutta vähän jäi harmittamaan etten ottanut myös sinisellä tuolilla. Kaikki Kortit ja julisteet on painettu kierrätyskartongille ja -paperille.



11/13/2013

Malla

No niin, Mallan jälkeen on nyt paketti kasassa lähetettäväksi Kokkolaan ystävälle. Laatikko täyttyi mukavasti virkatuista nukeista ja avaimenperistä. Ensi viikon lauantaina ja sunnuntaina 23.-24. päivä on Tullipakkahuoneen joulumessut, joihin en valitettavasti pääse. Samaisena lauantaina on Hervannan vapaa-ajankeskuksella joulumyyjäiset, joista sitten minutkin voi löytää kylläkin vähän vähemmällä varustuksella. Myytäviä on kuitenkin virkattujen tuotteiden lisäksi joulukortteja ja julisteita. Laitan paperituotteet heti tännekin kun saan ne postista. Tervetuloa moikkaamaan minua Tampereelle tai Eevaa Kokkolaan!






11/10/2013

Hilda

Tarkoituksena oli kyllä tehdä tonttutyttö, mutta kas kummaa tulikin Norjan hiihtomaajoukkueen uusi nouseva tähti, Hilda (tuleva) "hiihtäjälegenda".





11/06/2013

Rose

Pitihän se yksi vaaleanpunainenkin tyyppi tehdä. Fiftarityyli tuli ihan vahingossa. :)






11/02/2013

Liisi

Ok, myönnetään. Oon ehkä hieman hurahtanut näiden nukkien tekoon. Liikaa lankoja ja mahdottoman paljon eri värivaihtoehtoja. Ja nuo letit on vaan niin hellyyttäviä. Täytyy vain jatkossa yrittää kehitellä erilaisia variaatioita kampauksesta.





Ehkä nyt voin jo mainostaa, että joulukuun ensimmäisestä päivästä aattoon asti blogini toimii kuvajoulukalenterina. Joten jos et ole hankkinut tai et ole hankkimassa joulukalenteria niin kannattaa laittaa blogiosoite ylös. Osoitetta saa ja kannattaa myös jakaa edelleen lapsiperheille, lapsekkaille jouluihmisille ja muille fiilistelijöille. Luvassa on mm. joulu- ja talviaiheisia piirroksia ja värikkäitä leikkaa ja liimaa -kartonkikortteja korttitehtailun tyyliin.