3/27/2014

Suzy Stripe

Raitaa, 70-lukua, ehkä hiukkasen Twiggyä ja Janelle Monáeta. Näiden sekoituksesta syntyi tämä tyyppi.


 
 

3/21/2014

Nukketehtailua vol.2

Pienen tauon jälkeen sain taas nukketehtailun päräytettyä käyntiin. Uusia ideoita ehtikin mukavasti kertyä ja luvassa onkin astetta räväkämpää tyyppiä tulossa. Karkkiväreistä lähdin liikeelle, nimi pitäisi vielä vaan keksiä. Lady marmalade?






3/14/2014

Kudottu kirjaintyynynpäällinen

Jo jonkin aikaa suunnitteillani on ollut kutoa yksivärinen kirjaintyynynpäällinen, jonka pinnalle kirjain muodostuu kohokuviona. Helpoin vaihtoehto oli leikitellä oikealla ja nurjalla silmukalla, joten haasteeksi jäi vain suunnitella kirjaimen muoto ja koko. Muutaman rivin ehdin neuloa ennen kuin äiti (sijaiskutoja) otti käsikipuni takia ohjat. Superkutojana valmista oli jo muutamassa päivässä. Kirjaimiksi luonnollisesti valikoitui M ja Q, miehen ja minun sukunimen mukaan. Q kaipaa vielä hiomista, joten se on vielä työn alla. 





Onneksi käsikipuni on sen verran helpottunut, että olen pystynyt jo jonkin verran uutta nukkea virkkaamaan. Tästä tapauksesta tuleekin aikaisempia hurjempi...   

3/09/2014

Nautiskelijan sunnuntai

Nappia naamaan ja aamupäivän migreeni helpottui. Pään parannuttua oli aivan pakko saada pitkästä aikaa tehdä tuoretta pullaa! Pullataikinan noustessa, luonnostelin virkattavaa kettutyynyä, johon olen jo hankkinut langatkin. Ja illalla päivän paras herkku: 5. tuotantokausi Mad Meniä. Joka kerta pitää vain käydä kultsin kanssa se sama taistelu, eli kuinka monta jaksoa voi katsoa putkeen. Minusta monta ja toisen mielestä herkkua pitää riittää pidemmäksikin aikaa. Pyh, sanon minä. Ei karkkiakaan voi säästää.






Nauttikaa ihmiset rentouttavasta sunnuntaista, ja auringosta!

3/06/2014

Askarteluapaskartelua

Ennen pikkuneidin kotiinlähtöä ehdittiin askarrella pahvilaatikkoon Little Pet Shopeille talo, jonka neiti itse tapetoi ja koristeli. Tämä tätsy penkoi kaikki laatikot ja kaapit löytääkseen taloon tarvittavia huonekaluja ja muuta rekvisiittaa. Vanhasta rihkamakorvakorusta syntyi kattolamppu ja kangaspaloista verhot ja peitto. Nyt tuli tarpeeseen myös talteenottamani pakkausmateriaalit (solumuovit), joista sai kangastilkuilla päällystämällä sohvan ja sängyn. 





Tiimarin loppuunmyynnistä löysin hyvällä alennuksella cernit-massaa. Aikaisemmin en ollut sitä kokeillut, joten mielenkiinnosta ostin muutaman pakkauksen. Emppu oli muovailusta haltioissaan, täti taas turhautunut ja tuskissaan. Sen työstäminen oli yllättävänkin vaikeaa!

3/01/2014

Maalauksesta mekoksi

Syksyllä teetin vuosi sitten maalaamastani taulusta digiprintattua kangasta. Lopputulos oli jokseenkin pettymys, sillä värit olivat reippaasti haaleammat alkuperäiseen verrattuna ja kuvan tarkkuuskin oli niin ja näin. Mutta kyseessä olikin proto, joten tiedänpä miten jatkossa teen toisin. Kankaalle löytyi lopulta kuitenkin käyttöä, kun äitini ompeli siskontytölleni oikein mainion mekon. Kangas on melko koppuraa, joten mallista tehtiin todella pelistetty, reiluhko ja hieman kulmikas, jotta printti pääsee oikeuksiin. Mekon pituus määräytyi kuvakerran koosta.






Kuvattava sai tuntuvan palkkion; pari suklaamunaa ja uuden Little Pet Shopin. Ompelija sai hyvän mielen. 

ISO kiitos äidille ja suloiselle mallilleni Empulle loistavasta heittäytymisestä!