12/08/2014

Sammalpuu


Jouluaskartelut taitaa tältä vuodelta jäädä melko pitkälti näihin sammalkuusiin. Tarkoitus oli tehdä uusien lasikupujen alle minimaailma erilaisista luonnonmateriaaleista, mutta näistä kuusista tuli sen verran isoja, etteivät mahtuneet kuvun alle. Noh, löytyipä pitkästä aikaa käyttöä mariskooleille. Kuivattu sammal löytyi Clas Ohlsonilta (n. 3,90 €/ 200 g) ja riitti juuri ja juuri näihin kahteen 12 senttiseen puuhun. Runkona toimii pahvista tehty kartio, jota aloin liiman ja rautalangan kanssa sammaleella päällystämään. Kuulostaa helpolta, vaikka näytti tekovaiheessa melko epätoivoiselta. Ikinä ennen en ole käyttänyt missään tai ylipäänsä käsitellyt sammalta, mutta sen verran tykästyin matskuun, että taidan vielä toteuttaa sen minimaailman, sammaleenvihreänä.